Viime viikonloppuna Välkkeen kuorovuosi sai arvoisensa päätöksen perinteisten joulukonserttien muodossa. Oli hienoa saada laulaa runsaslukuiselle konserttiyleisölle niin Haapavedellä kuin Oulaisissa. Tänä vuonna upeaa joulukonserttikokonaisuutta täydensivät kuorojen ja Haapaveden Kamariorkesterin lisäksi, bassobaritoni Jussi Juola sekä trumpettitaiteilija Janne Nietula. Kiitos vielä kaikille tunnelmallisesta ja lämminhenkisestä konserttiviikonlopusta.
Välke on osaltaan jo rauhoittunut joulunviettoon. Toimintamme jatkuu jälleen tammikuussa ja heti helmikuussa (la 22.2. klo 18:00) pääsemme konsertoimaan myös pääkaupunkiseudulle, Kallion kirkkoon. Loppukevään ja syksyn tapahtumista kerromme lisää lähempänä.
Naiskuoro Välke haluaa vielä kiittää kaikkia kuulijoita ja yhteistyötahoja kuluneesta vuodesta sekä toivottaa oikein rauhaisaa joulunaikaa ja kaikkea hyvää vuodelle 2020. Ei anneta tylsän sään tai minkään muunkaan verottaa joulumieltämme.