Joulutunnelmissa Raudaskylällä

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna harjoittelimme jälleen tutussa harjoittelupaikassa Raudaskylän Kristillisellä Opistolla, jossa puitteet niin akustiikan, kuin ruokienkin puolesta ovat mitä parhaimmat! Yleensä olemme pitäneet Raudaskylän leiriviikonlopun kesän lopussa, niin kuin nuorisokuoroaikanakin, mutta tällä kertaa leiri siirtyi myöhemmäksi ja samalla meillä oli tilaisuus juhlia pikkujouluja. Viikonlopun aikana harjoittelimme ohjelmistoa tulevia joulukonsertteja, tammikuun kirkkokonsertteja ja ensi vuotta varten, jolloin kuoromme täyttää  10-vuotta. Varsinaiset juhlat pidetään vuoden 2018 lokakuussa.

Mutta palataan vielä tähän vuoteen, joka päättyy tunnelmallisiin joulukonsertteihin, joissa lisäksemme esiintyvät Oulaisten Nuorisokuoro, Laaksojen kamarikuoro Vox Ardens, Haapaveden Kamariorkesteri sekä solistina baritoni Ville Rusanen. Lämpimästi tervetuloa 16.12. klo 19 Haapaveden kirkkoon ja 17.12. klo 18 Oulaisten Merkuriussaliin. Alla on pieni maistiainen tulevista joulukonserteista! :)

Ps. Toukokuussa 2018 meitä on mahdollista kuulla Vaasan kuorofestivaaleilla 9.-10.5. Onhan meillä hieno vuosi tulossa!

IMG_0210.JPG

Koskaan ei voi kiittää liikaa

Lauantaina juhlittiin 45-vuotiasta Oulaisten Nuorisokuoroa. Konsertti oli upea. Taitavasti ja innostuneesti laulanut kuoro tarjosi hienon kattauksen aivan uutta ja myös vanhempaa suomalaista musiikkia. Välke lauloi konsertissa kaksi laulua. Yllätysnumerona 1970-luvulla nuorisokuorossa laulaneet esittivät Grigori Ponomarenkon Haluan löytää uuden laulun. Konsertin lopussa kaikki entiset ja nykyiset kuorolaiset nousivat lavalle.  Me, entiset nuorisokuorolaiset, lauloimme ensiksi Mia Makaroffin Laulua elämä soi ja sen jälkeen yhdessä nykykuoron kanssa johtajamme Tapanin säveltämän Laulu lapsuuden maisemasta, johon tekstin on tehnyt runoilija ja entinen nuorisokuorolainen Anna Elina Isoaro.  Konsertti päättyi Jean Sibeliuksen Finlandiaan.

Juhlapäivää jatkettiin yhteisellä illanvietolla nykyisten ja entisten nuorisokuorolaisten, kutsuvieraiden ja kuorolaisten vanhempien kanssa. Iltaan kuului yhdessä oloa, muistoja, tulevaisuuden suunnitelmia, kiitosta, onnitteluja, hyvää ruokaa ja totta kai laulua.

Kuinka kiitollisia olemmekaan nuorisokuorovuosista ja on upeaa, että saamme jatkaa hienoa kuoroharrastusta aikuisena Välke-kuorossa ja olla jälleen kuorotyttöjä. Iso kiitos Tapanille, hänen puolisolleen, nykyisille ja entisille kuorolaisille, heidän vanhemmilleen ja läheisilleen sekä tukijoukoille, meille kaikille - koko isolle kuoroperheelle!

Välke onnittelee 45-vuotiasta Oulaisten Nuorisokuoroa!

Naiskuoro Välkkeen syyskausi saa hienon avauksen Oulaisten Nuorisokuoron 45-vuotisjuhlakonsertin merkeissä. Juhlakonsertti pidetään Oulaisten Merkuriussalissa 7.10. klo 15. Konsertissa Oulaisten Nuorisokuoro laulaa mm. kolme kantaesitystä säveltäjinä Jan Hellberg, Olli Kortekangas ja Soila Sariola. Myös Välke saa kunnian laulaa konsertissa. Konsertissa kuullaan myös yhteisnumero kaikkien paikalle päässeiden entisten Oulaisten Nuorisokuorolaisten kanssa. 

Konsertin jälkeen pidetään buffet-tilaisuus entisille ja tietysti nykyisille nuorisokuorolaisille. Me Välkehtivät ainakin odotamme innolla, että pääsemme muistelemaan yhteisiä kuoroaikoja, juttelemaan kuulumisia, ja tietysti laulamaan vanhoja kuorobiisejä yhdessä vanhojen kuorokavereiden kanssa! 

Tässä yksi valokuva 8 vuoden takaa konsertista, jonka kaikki silloin Oulaisten Nuorisokuorossa laulaneet takuulla muistavat! 

Kuva: Johannes Sarpola

Kuva: Johannes Sarpola

European Choir Games - Riga 2017

European Choir Games - Riga 2017 -tapahtuma päättyi eilen sunnuntaina upeaan loppukonserttiin. Naiskuoro Välke saavutti hienosti hopeamitalitason molemmissa sarjoissa, joihin osallistui, ja kultamitalitasokin jäi toisessa sarjassa vain puolen pisteen päähän.

Kiitos kaikille tsempeistä! Nyt siirrymme hyvillä mielin kesälaitumille. 

mitalit.jpg